Artikkeli | 03/08/2023 15:44:06 | 6 min Lukuaika

Logistiikan päästöjen vähentäminen on palapeli, joka ratkaistaan yhteistyöllä

UPM Timberin toimitusketjun tekeminen ympäristövastuullisemmaksi tapahtuu pala kerrallaan. Yksi askel eteenpäin on uusiutuvan dieselin ottaminen käyttöön sahatavarakuljetuksissa Seikun sahalta Rauman satamaan. Vastaavaa yhteistyömallia voidaan käyttää laajemminkin, jotta päästöjä saadaan vähennettyä vielä lisää.

Kuva: UPM Timberin logistiikkapäällikkö Erkki Pietikäinen (vas.) ja Kuljetusliike Kalevi Huhtala Oy:n toimitusjohtaja Kati Huhtala uskovat, että logistiikkaketjun tekeminen ympäristövastuullisemmaksi tapahtuu pala kerrallaan ja vaatii jatkuvaa ja luottamuksellista yhteistyötä.

UPM Timberin tuotanto on ollut fossiilivapaata jo vuodesta 2020 lähtien. Sittemmin olemme pyrkineet vähentämään myös muita päästöjämme, kuten sahatavaratuotteidemme kuljetuksesta aiheutuvia päästöjä.

Tällä hetkellä merkittävin yksittäinen päästöjen aiheuttaja UPM Timberillä on logistiikka. Setting the Standard -asiakaslupauksemme mukaisesti pyrimme jatkuvasti vähentämään toimintamme päästöjä ollaksemme alan suunnannäyttäjä ympäristövastuullisuudessa.

Uusiutuvan polttoaineen käyttö on yksi mahdollisuus kuljettaa sahatavaratuotteitamme sahoilta asiakkaille entistä vähäpäästöisemmin. Fossiiliseen polttoaineeseen verrattuna uusiutuvan dieselin käyttö vähentää kuljetuksesta syntyvien hiilidioksidipäästöjen määrää jopa 80-90 % riippuen käytettävästä biopolttoaineesta.

Vuoden 2023 alusta lähtien Porissa sijaitsevalta Seikun sahalta Rauman satamaan on alettu kuljettaa sahatavaraa rekoilla, joissa käytetään polttoaineena uusiutuvaa dieseliä. UPM Timber ja porilainen Kuljetusliike Kalevi Huhtala Oy ovat tehneet yhteistyötä, jotta logistiikan päästöjä saataisiin vähennettyä.

Huhtala on kuljettanut sahatavaraa Seikun sahalta Raumalle jo yli 30 vuoden ajan. Yhteinen historia on siis pitkä. Uusiutuvan dieselin käyttöönottoa alettiin suunnitella yhteistuumin jo pari vuotta sitten.

”Logistiikan päästöjen vähentäminen tapahtuu pala kerrallaan, ja tämä yhteistyö on yksi pieni mutta lupaava pala logistiikan kokonaisuudessa”, UPM Timberin logistiikkapäällikkö Erkki Pietikäinen toteaa. Huhtalan toimitusjohtaja Kati Huhtala on samoilla linjoilla.

”Minusta oli hienoa lähteä tähän yhdessä UPM Timberin kanssa. Logistiikka on ehdottomasti asia, jota kannattaa kehittää ympäristövastuullisemmaksi”, Huhtala sanoo.

Vastuullisuustavoitteet sopivat yhteen

Yhteistyö perustuu siihen, että Huhtala tankkaa rekkoihinsa uusiutuvaa dieseliä määrän, joka vastaa UPM Timberin Seikun sahalta Rauman satamaan menevien kuljetusten tarvitsemaa dieselin määrää. Vuoden aikana tällä tavalla kuljetettu sahatavaramäärä vastaa noin puolta Seikun sahan 400 000 kuutiometrin vuosituotannosta.

Huhtalan vastuullisuustavoitteet sopivat hyvin yhteen UPM Timberin tavoitteiden kanssa. Kati Huhtala mainitsee esimerkkinä sen, että yritys pyrkii lisäämään uusiutuvan dieselin käyttöä autoissaan nopeammalla tahdilla kuin virallinen jakeluvelvoite vaatii.

Jakeluvelvoite on tapa toteuttaa EU:n uusiutuviin energianlähteisiin siirtymisen tavoitetta. Kansallisesti on säädetty liikennepolttoaineen jakelijoille velvoite, jonka mukaan heidän tulee laittaa kulutukseen vuosittain tietty osuus uusiutuvia polttoaineita fossiilisen polttoaineen lisäksi. Tavoite on 34 % vuoteen 2030 mennessä.

”Uskon, että me Huhtalassa pääsemme tuohon tavoitteeseen jo paljon aiemmin. Haluamme näyttää, että liiketoimintaa voi pyörittää kantaen oman vastuunsa ympäristöasioista”, Kati Huhtala sanoo.

Molemminpuolinen avoimuus ja luottamus on ollut tärkeää UPM Timberin ja Huhtalan yhteistyön sujuvuudessa. Huhtala Oy esimerkiksi tuottaa tietoa, joka on tärkeää UPM Timberin asiakkaille, jotta toimintaa on mahdollista tehdä läpinäkyvästi.

Meille tulee alle viiden prosentin lisäkustannus siitä, että saamme aikaan jopa 90 % hiilidioksidipäästövähennyksen.
Erkki Pietikäinen

Huhtala on kuljettanut UPM Timberin sahatavaraa Seikun sahalta Rauman satamaan jo kymmenien vuosien ajan. Kuva: Nealeksandra Photography

Lisähinta on pieni suhteessa vaikuttavuuteen

Erkki Pietikäinen ja Kati Huhtala ovat samoilla linjoilla siitä, että biodieselistä kannattaa maksaa hieman ylimääräistä verrattuna tavalliseen, fossiiliseen polttoaineeseen.

”Tällaisia päätöksiä yrityksiltä tarvitaan. Käytännössä meille tulee alle viiden prosentin lisäkustannus siitä, että saamme aikaan jopa 90 % hiilidioksidipäästövähennyksen. Mielestäni tämä ei ole ollenkaan kohtuutonta”, Pietikäinen toteaa.

”Nyt eletään sellaista aikaa, että pelkät sanat eivät riitä, vaan on tehtävä konkreettisia ratkaisuja. Siitäkin huolimatta, vaikka nämä ratkaisut maksaisivat yritykselle hieman ekstraa. Tässä mitataan se, ketkä ovat oikeasti valmiita ratkaisemaan yhteisiä ongelmia”, Kati Huhtala miettii.

Vastaavia sopimuksia voidaan tehdä enemmänkin

Erkki Pietikäinen muistuttaa, että UPM Timberillä on vielä paljon mahdollisuuksia vähentää logistiikan päästöjä. Seikun sahan ja Rauman sataman välinen kuljetus onkin ensimmäinen toivottavasti monesta yhteistyösopimuksesta rekkaliikenteen päästöjen vähentämiseksi.

Sahatavaran kuljetuksesta aiheutuvia päästöjä pyritään jatkossa vähentämään entisestään. UPM Timberin ja Huhtala Oy:n käyttämää yhteistyömallia voitaisiin soveltaa laajemminkin.

”On periaatteessa vastaavalla järjestelyllä mahdollista, että esimerkiksi jonkun kotimaisen asiakkaan kanssa sovittaisiin, että kaikissa kuljetuksissa heille käytetään uusiutuvaa polttoainetta”, Erkki Pietikäinen sanoo.

Sahojen sisäisessä logistiikassa puolestaan sähkö on potentiaalinen vaihtoehto fossiiliselle polttoaineelle. Viennissä laivojen osalta puolestaan UPM:n LNG-laivat kuljettavat jo nyt osan sahatavaratuotteistamme Euroopan sisällä.

”Meidän on edettävä tämänhetkisen parhaan tiedon mukaan. Kukaan ei tiedä, mitä uutta keksitään ympäristövastuullisemman logistiikan eteen vaikkapa parin vuoden sisällä. Nyt meidän on kuitenkin edettävä sen mukaan, mitä tiedämme tällä hetkellä ja tehtävä sen pohjalta konkreettisia tekoja”, Kati Huhtala miettii.

”Me emme halua vain puhua vastuullisuudesta, vaan laittaa puheet teoiksi – myös logistiikan osalta”, Erkki Pietikäinen summaa.

 

Kokeile uutta hiilijalanjälkilaskuriamme!

Lue UPM Timberin myynnin kehityksestä vastaavan Juha Santaholman ajatuksia vastuullisuudesta.

 

UPM Timberin polttokelpoinen energiajae on nyt virallisesti päästötöntä – helpottaa asiakkaan selvitystyötä
Artikkeli | 3 min

UPM Timberin polttokelpoinen energiajae on nyt virallisesti päästötöntä – helpottaa asiakkaan selvitystyötä

Lue lisää
Elina Alander hakee arvoketjuun lisäarvoa kumppaneiden kanssa
Artikkeli | 3 min

Elina Alander hakee arvoketjuun lisäarvoa kumppaneiden kanssa

Lue lisää
Korkeakosken sahalla investoidaan modernisointiin ja vastuullisuuteen
Artikkeli | 3 min

Korkeakosken sahalla investoidaan modernisointiin ja vastuullisuuteen

Lue lisää