Roihu 2016 -partioleirillä nuoret ideoivat UPM:n materiaaleista uusia tuotteita

27.7.2016 12.00 EET

Roihu 2016 -partioleiri on vuoden suurin nuorisotapahtuma Suomessa. Tapahtuma kokoaa yhteen yli 17 000 leiriläistä Hämeenlinnaan Evon metsiin 20.–28. heinäkuuta. Heistä noin 3000 saapuu ulkomailta. UPM:n ja Suomen Partiolaisten viime vuonna alkanut yhteistyö näkyy leirillä monella tavalla. Roihu-yhteistyö on osa UPM:n ja Suomen Partiolaisten laajempaa yhteistyötä. Suomen Partiolaisten ja UPM:n yhteisiin tavoitteena on nuorten metsäsuhteen parantaminen ja kannustaminen näkemään metsä monipuolisena hyvinvoinnin lähteenä.

Roihu koostuu erilaisista ohjelmalaaksoista. Leirin metsälaaksossa partiolaiset perustavat metsäalan yrityksen ja kehittävät puuraaka-aineesta ratkaisuja erilaisiin tarpeisiin UPM:n tuotteista. Metsälaakson yritykset käyttävät UPM:n toimittamaa sahatavaraa. UPM on toimittanut Roihulle myös rakennusmateriaaleja, piirustuspaperia ja puupohjaista UPM BioVerno -dieselpolttoainetta leirin tavaralogistiikan käyttöön.

Millaisia tuotteita puusta voi tehdä, ja kenelle niitä kannattaisi myydä? 

Roihu-partioleirin Metsälaaksossa käy kuhina, sahatavaraa kannetaan joka suuntaan ja vasaroiden nakutus kaikuu metsässä. Kymmenet nuoret vartiot ovat saaneet tehtäväkseen perustaa kuvitteellisen metsäalan yrityksen ja kehittää puupohjaisia tuotteita UPM:n tarjoamista materiaaleista.

Aiemmin tänään jokainen ryhmä on suunnitellut tuotteen, joka ratkaisee jonkin olemassa olevan ongelman. He ovat rekisteröineet yrityksensä ja hakeneet tuotteelleen patenttia. Nyt monet firmat ovat jo saaneet prototyyppinsä valmiiksi. Kohta on aika esitellä yritysten tuotteet, sillä metsäalan messut ovat alkamassa. Ekosti Viihtyisä eli EkVi on jo valmis.

“Meidän tuotteemme on mukava mökki- tai leiripakkaus, johon kuuluu kestävä puusta, kankaasta ja köydestä tehty keinu sekä viihdyttävä mölkkypeli. Käytämme vain ekologisia materiaaleja ja inspiroidumme metsästä”, kertoo toimitusjohtaja Milja Veetilä.

Tytöistä koostuva ryhmä on pitänyt etenkin yrityksen perustamisesta ja tuotesuunnittelusta.

“Meillä ei ole ollut mitään suurempia ongelmia yrityksen perustamisessa. Meillä oli mahtavia ideoita aamulla, mutta ajanpuute oli haaste, joten täytyi tyytyä näihin kahteen tuotteeseen”, Veetilä sanoo.

Ekosti Viihtyisä ylpeänä esittää: puusta ja kankaasta tehty keinu sekä perinteinen mölkkysetti.

Entä heidän naapurinsa? Toinen tyttöpartio on rakentanut hauskannäköisen ja kätevän pienen puuhyllykön, joka muistuttaa kaksikerroksista miniriippumattoa.

“Yrityksemme nimi on Oy Puupala Oy. Ihmiset eivät usein löydä tavaroitaan laatikoiden pohjalta, ja halusimme ratkaista ongelman tällä säilytystelineellä. Se on helppo tehdä ja näyttää kivalta. Tavarat löytyvät helposti, kertoo Siiri Kaislo.

“Metsäalan yrityksen perustaminen oli mukavaa. Meillä kaikilla on omat vahvuutemme, joten oli helppoa päättää, kuka tekee mitäkin. Yrityksen perustaminen oikeassa elämässä aikuisena voisi olla kiinnostavaa. Miksei!”

Partiolaiset vaikuttavat hyvin aktiivisilta ja monet melko bisnesorientoituneilta. Metsälaakson mestari Riikka Lumme on innoissaan nuorten energiasta ja asenteista.

”Täällä on ollut tänään erittäin hyvä ja luova ilmapiiri. Meillä on nyt ensimmäistä kertaa Metsälaaksossa ohjelmassa metsäalan yritysten perustaminen. Kävin kiertelemässä messuja ja olin todella positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka mielikuvituksellisia tuotteita nuoret ovat tänään keksineet. Todella hieno juttu!”

UPM:n ja Suomen Partiolaisten yhteistyö on osa UPM:n “Biofore Share and Care” -ohjelmaa. Ohjelma keskittyy hankkeisiin, jotka ovat merkityksellisiä yhtiön liiketoiminnan ja vastuullisuustavoitteiden kannalta. Painopistealueet ovat Lukeminen & oppiminen, Paikallinen sitoutuminen, Vastuullinen veden käyttö ja Bioinnovaatioiden vauhdittaminen.

Kuvat: Susanna Oksanen & Saara Pakarinen