Alholman sahan uusi kuivaamo toimii automatiikalla

Lehdistötiedote 10.12.2018 10.00 EET

(UPM, Pietarsaari, 10.12.2018 klo 10.00 EET) – UPM:n Alholman sahalla Pietarsaaressa on valmistunut mittava kuivaamouudistus, jonka ansiosta sahan tuotantokapasiteetti nousee noin 34 000 mper vuosi. Uusi kuivaamo käynnistettiin 2018 kesälomien jälkeen ja syyskausi on koekäytön aikaa. Käyntiinajo sujui aikataulun mukaisesti ja laatu on ollut odotusten mukaisesti hyvällä tasolla. Täysi hyöty uudesta kuivaamosta saadaan vuoden 2019 aikana, kun päästään tuottamaan koko vuosi täydellä volyymilla.

KUIVAAMO ÅBY MIKA 11-18 01.jpg

Uusi kuivaamo on kuitenkin jo nyt lisännyt sahausmääriä ja sahauksen ajoaikaa, joten tehtaan tuotannossa on otettu käyttöön yksi lisävuoro lauantaisin. Lisääntyneen sahauksen myötä myös raaka-ainetta eli tukkia ostetaan sahalle entistä enemmän.

”Sahauksen sivutuotteena syntyvän hakkeen ja purun määrät ovat myös luonnollisesti kasvaneet samassa suhteessa. Pietarsaaressa sivutuotteet toimitetaan UPM:n omalle sellutehtaalle jatkojalostusta varten. Koko puu tulee siis hyötykäyttöön, eikä mitään heitetä menemään”, sanoo Alholman sahan johtaja Mika Åby.

Uudessa kanavakuivaamossa on huomioitu merkittävästi myös turvallisuusnäkökulma. Työturvallisuus uuden kuivaamon alueella onkin huomattavasti paremmalla tasolla kuin vanhoissa kuivaamoissa.

KUIVAAMO Panorama1.jpg

”Uusi kuivaamo toimii automaattisesti, sekä sen täyttö että tyhjennys toimivat automatiikan ohjaamana. Myös uusi kuivaamokuorman siirtovaunu toimii miehittämättömänä. Tämä parantaa merkittävästi työturvallisuutta kuormien siirrossa”, kertoo Mika Åby.

Uusi tekniikka tuo muutoksia sekä tuotannon että kunnossapidon töihin, ja sahalla onkin järjestetty koulutuksia, jotta uusi tekniikka tulisi tutuksi.

”Uusi kuivaamo on iso askel Alholman sahan kehittämisessä ja kilpailukyvyn parantamisessa”, summaa sahan johtaja Åby.

Lisätietoja antaa:

Alholman sahan johtaja Mika Åby, p. 040 585 2637, mika.aby@upm.com

 

UPM Alholman saha tuottaa sekä mänty- että kuusisahatavaraa pohjoismaisesta sertifioidusta raaka-aineesta kotimaan markkinoiden lisäksi muun muassa Japaniin ja MENA-maihin. Saha sijaitsee Pietarsaaren tehdasintegraatissa, ja vieressä sijaitsevan sataman kautta sahalla on suora yhteys ulkomaanvientiin. Sahan tuotantokapasiteetti on noin 280 000 m3 sahatavaraa / vuosi. Alholman sahalla työskentelee yhteensä noin 100 henkeä, joista yhtiö työllistää suoraan 65.

UPM Pietarsaari

UPM Pietarsaaren tehtaat muodostavat ainutlaatuisen biometsäteollisuuden keskittymän, jossa valmistetaan uusiutuvasta raaka-aineesta puusta sellua, sahatavaraa ja energiaa. Alueella sijaitsee myös UPM Metsän Pohjanmaan alueen puunhankinnan konttori. UPM Pietarsaaressa työskentelee noin 390 henkilöä. www.upmpietarsaari.fi